7 pennun pentueemme poikaviikarit muuttivat uusiin koteihinsa toukokuussa ja ainoa tyttömme Luna pentueesta jäi meille. Kyllä olikin sitten hiljaista tovin, kun sisarusparvi ei enää ” lennellyt” pitkin alakertaa villien leikkien tiimellyksessä. Onneksi eivät sentään kaikki aivan yhtä aikaa muuttaneet, sen verran oli roskia silmissä kasvattajilla jokaisen kohdalla, vaan onneksi yhteyttä voidaan pitää edelleen ja tavataankinJatka lukemista ”Loppukesän tunnelmia”
Kategoria-arkisto:Uncategorized
Onks tää junnu jo 1v!!!
Huh, kuinka nopeasti aika on rientänyt!! Pentusemme Sulo-Armas (jatkossa kotoisammin ihan Sulo vaan) täyttää jo vuoden!!! Vuosi sitten näihin aikoihin laitoin kasvattajallemme Minnalle viestiä, että olisiko hänellä neva masquerade-pentuja suunnitteilla, sillä olin silloin tutustunut itselleni tähän täysin uuteen rotuun, jonka ominaisuudet (mm. ihmisystävällisyys, rodun alkuperäisyys, ulkonäkö) tuntuivat perin viehättäviltä. Meillä kävi hirmuinen tuuri, sillä pennutJatka lukemista ”Onks tää junnu jo 1v!!!”
Onni
Kuinka tässä näin kävi? Minä ja mieheni Urpo (joka ei ole ollenkaan urpo) olemme aina olleet koiraihmisiä ja meillä on ollut monta ihanaa koira lemmikkiä. Kun viimeinen koiramme kuoli, muutimme kerrostaloon, emmekä enää hankkineet koiraa Jotain kuitenkin puuttui ja eräänä päivänä välähti päähäni, että entäs kissa! Tiesin, että edessä on pitkä ja vaikea neuvottelu kausi,Jatka lukemista ”Onni”
BluemoonPearl´s Helmet pentue täyttää tänään 5.2 1- vuotta
Sydämelliset onnittelut kaikille täältä synnyinkodista Helmi- emo & kasvattivanhemmat + Setämies Hugo Miten saisin koottua kaiken tämän upean kokemuksemme vuoden varrelta yhteen? Viime vuonna juuri vuorokauden vaihduttua saimme kokea tämän syntymän ihmeen ja mikään ei ole ollut sen jälkeen kuin ennen. Edellisenä iltana Helmi lepäsi vieressäni näin raukeana. Varhain tiistaina 01.20 syntyi heistä ensimmäinen jaJatka lukemista ”BluemoonPearl´s Helmet pentue täyttää tänään 5.2 1- vuotta”
Indi tuli taloon
Olemme saaneet nyt pari viikkoa nauttia Indin (Bluemoon Pearl`s Radiato Fatidica) seurasta. Indin perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kouluikäiset pojat sekä ragdoll Riemu, partacollie Iisi ja punakorvakilpikonna Jesper. Riemulla ja Indillä on päivälleen vuosi ikäeroa. Toista kissaa aloin miettiä melko nopeasti Riemun tultua. Vaikka Riemulla on paljon seuraa, on leikit lajitoverin kanssa ja vierekkäin nukkuminen ym.Jatka lukemista ”Indi tuli taloon”
Sulo- Armaksen näyttely debytointi
Eka näyttelykokemus Kasvattajamme Minna Vaani oli kovin sitä mieltä, että meidän Suloa (Bluemoon Pearls Meleagrino Pax) pitäisi viedä näyttelyyn. Sillä oli kuulemma niin hieno turkkikin J! Ei meillä oikeastaan ollut mitään sitä vastaan, mutta koska olimme kaikki täysin kokemattomia asian suhteen, halusimme, että Minna auttaisi pennun ”laitossa”, paikan päällä näytössä kuin muutenkin. Valmistautuminen alkoi joJatka lukemista ”Sulo- Armaksen näyttely debytointi”
Helmen ensimmäisen pentueen isä
NonServiam Destruction of Dunkelheit Vierailevana blogistina Hiisi-Nyyrikin palvelusväki ja kynän varressa Minna Glad Moi kaikille! Yleisön pyynnöstä kirjoitan esittelyä Helmin ensimmäisen pentueen isästä, FI*NonServiam Destruction of Dunkelheitista eli tuttavallisemmin Hiisi-Nyyrikistä. Omakohtaisen kokemukseni mukaan isä periyttää yllättävän paljon luonnettaan jälkikasvulleen, joten kuvaus iskästä antaa jotain osviittaa, mitä voi olla odotettavissa Hiisi asustelee Hyvinkäällä isänsä ja velipuolensaJatka lukemista ”Helmen ensimmäisen pentueen isä”
Synnytyksen tarpeistoa kokoamaan
Meillä synnytykseen valmistauduttiin alkaen pentulaatikon rakentamisella, jonka Jussi nikkaroi käsittelemättömästä puusta- pois nostettavalla katolla. Teimme toki myös sen perinteisemmän vaihtoehdon pahvilaatikkoon, vaan Helmen valinta olikin sitten pentukehä. Sinänsä se oli oikein hyväkin juttu, koska mahdollisti hyvin avustamisen varsinaisen synnytyksen ollessa käsillä. Myös mahdollisesti muut tarpeet olivat ajoissa hankintalistalla- ja hyvä niin. Ei niitä kaikkia aivanJatka lukemista ”Synnytyksen tarpeistoa kokoamaan”