Sulo- Armaksen näyttely debytointi

Eka näyttelykokemus Kasvattajamme Minna Vaani oli kovin sitä mieltä, että meidän Suloa (Bluemoon Pearls Meleagrino Pax) pitäisi viedä näyttelyyn. Sillä oli kuulemma niin hieno turkkikin J! Ei meillä oikeastaan ollut mitään sitä vastaan, mutta koska olimme kaikki täysin kokemattomia asian suhteen, halusimme, että Minna auttaisi pennun ”laitossa”, paikan päällä näytössä kuin muutenkin. Valmistautuminen alkoi joJatka lukemista ”Sulo- Armaksen näyttely debytointi”

Indi tuli taloon

Olemme saaneet nyt pari viikkoa nauttia Indin (Bluemoon Pearl`s Radiato Fatidica) seurasta. Indin perheeseen kuuluu vanhempien lisäksi kouluikäiset pojat sekä ragdoll Riemu, partacollie Iisi ja punakorvakilpikonna Jesper. Riemulla ja Indillä on päivälleen vuosi ikäeroa. Toista kissaa aloin miettiä melko nopeasti Riemun tultua. Vaikka Riemulla on paljon seuraa, on leikit lajitoverin kanssa ja vierekkäin nukkuminen ym.Jatka lukemista ”Indi tuli taloon”

Ainutlaatuinen kokemus

Perjantaina 5.2.2021 Runebergin liputuspäivän aamuna klo 01. 20 maailmani muuttui taas kerran; lähtemättömästi. Aamuvarhain saimme olla mukana todistamassa syntymän ihmettä, kun Helmi saattoi maailmaan 7 lähinnä hiirenpoikasilta näyttävää pentua. Ensikertalaisena synnyttäjänä hän suoriutui tehtävästä oikein mallikelpoisesti. Tosin se ei huolieni kärkipäässä ollutkaan, olin tietoinen oman emonsa synnyttäjän taidoista sekä tuon taidon usein periytyvän tyttärelle. EnitenJatka lukemista ”Ainutlaatuinen kokemus”

Helmen ensimmäisen pentueen isä

NonServiam Destruction of Dunkelheit Vierailevana blogistina Hiisi-Nyyrikin palvelusväki ja kynän varressa Minna Glad Moi kaikille! Yleisön pyynnöstä kirjoitan esittelyä Helmin ensimmäisen pentueen isästä, FI*NonServiam Destruction of Dunkelheitista eli tuttavallisemmin Hiisi-Nyyrikistä. Omakohtaisen kokemukseni mukaan isä periyttää yllättävän paljon luonnettaan jälkikasvulleen, joten kuvaus iskästä antaa jotain osviittaa, mitä voi olla odotettavissa Hiisi asustelee Hyvinkäällä isänsä ja velipuolensaJatka lukemista ”Helmen ensimmäisen pentueen isä”

Synnytyksen tarpeistoa kokoamaan

Meillä synnytykseen valmistauduttiin alkaen pentulaatikon rakentamisella, jonka Jussi nikkaroi käsittelemättömästä puusta- pois nostettavalla katolla. Teimme toki myös sen perinteisemmän vaihtoehdon pahvilaatikkoon, vaan Helmen valinta olikin sitten pentukehä. Sinänsä se oli oikein hyväkin juttu, koska mahdollisti hyvin avustamisen varsinaisen synnytyksen ollessa käsillä. Myös mahdollisesti muut tarpeet olivat ajoissa hankintalistalla- ja hyvä niin. Ei niitä kaikkia aivanJatka lukemista ”Synnytyksen tarpeistoa kokoamaan”

Helmen ultrakäynti

Joulukuun 2, keskiviikkona matkustimme tapaamaan Helmen huolella ja ilolla valittua sulhasta etelään. ”Hiisi- Nyyrikki” NonServiam Destruction of Dunkelheit otti meidät niin vieraanvaraisesti vastaan, parin tulevalle lemmenlomalle omaan rauhalliseen mökkiinsä, saaden viettää aikaa siellä aivan kahden kesken. Toki kamera seuratessa vaivihkaa tilanteen etenemistä. Kerron tästä riiuu reissusta ja sen vaiheista tarkemmin sitten omana bloginaan tuonnempana. HelmenJatka lukemista ”Helmen ultrakäynti”