Huh, kuinka nopeasti aika on rientänyt!! Pentusemme Sulo-Armas (jatkossa kotoisammin ihan Sulo vaan) täyttää jo vuoden!!!
Vuosi sitten näihin aikoihin laitoin kasvattajallemme Minnalle viestiä, että olisiko hänellä neva masquerade-pentuja suunnitteilla, sillä olin silloin tutustunut itselleni tähän täysin uuteen rotuun, jonka ominaisuudet (mm. ihmisystävällisyys, rodun alkuperäisyys, ulkonäkö) tuntuivat perin viehättäviltä. Meillä kävi hirmuinen tuuri, sillä pennut olivat silloin juuri syntyneet eikä Minna vielä ollut varsinaisesti niitä mainostanut missään. ”Tiukan” J puhelinkeskustelun jälkeen olin saanut varattua meille tapaamisen, ja toiveena meillä oli tyttö, joka olisi emonsa värinen.
Siitä alkoikin kuumeinen odotus. Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana pääsimme (onneksi!) koronasta huolimatta vierailemaan pentukodissa ja näimme noita ihania palleroita Minnan luona ja Helmi-emo antoi hyvää osviittaa siitä, millainen meidän tulokaskin olisi. Eräällä käyntikerralla Bamse-niminen pallero haki välittömästi paikan perheemme 16-vuotiaan teinipojan sylistä asettuen siihen saman tien nukkumaan, ja meistä kaikista alkoi tuntua, että juuri hän olisi meidän suosikkimme, jos niistä jonkun saisi itse valita.
Ihastelimme Minnan lähettämiä kuvia ja kyselimme tietysti alvariinsa Minnalta, että mikä pentu lopulta tulisi meille. Ja voi sitä onnen päivää, kun päätös viimein tuli ja Bamse (joka osoittautui alun epäilyjen jälkeen lopulta pojaksi) tuli kuin tulikin juuri meille! Ison pentueen ainoa tyttö jäi kasvattajalle, mutta tämä muutos oli lopulta vain asenteenmuutoskysymys J.
Toukokuun vihdoin koittaessa Sulo sitten saapui meille. Ja miten se olikaan kasvanut viime näkemältä! 14 viikon ikäinen kissanpentu ei ole enää ihan mini, joten se tuntui meistä jo ihan isolta kissalta kotiin päästessään. Yksin palvottavana olemaan tottunut mummokissamme Ronja (8v. ragdoll) ei tulokasta katsonut hyvällä silmällä. Ensimmäiset viikot kissat olivatkin eri tiloissa ja näkivät toisiaan vain aidan raosta. Kesti ainakin kaksi viikkoa, että niitä uskalsi päästää vähitellen samaankin tilaan. Varovainen eteneminen kannatti, sillä kyllä Ronja lopulta hyväksyi Sulon ja nykyään se hoitaakin Suloa jo ihan eri pieteetillä kuin miltä tullessa vaikutti.
Kesän kuluessa rohkaistuimme Minnan kannustamana osallistumaan myös näyttelytoimintaan. Aiempaa kokemusta meillä oli vain minun 30v. takaiset kokemukset koiranäyttelyistä, joten oli selvää, että kasvattajan apua tarvittaisiin. Minna oli onneksi hyvä neuvonantaja ja hän kävi jopa opastamassa meitä kissan pesussa. Olin hämmästynyt, kuinka helposti se kävi, sillä Ronjaa pestessämme tilaisuus on ollut enemmänkin verinen kuin vetinen kokemus, koska se ei ole tottunut pesuihin. Sulo oli kuitenkin kuin vanha tekijä, joten pesut ja kuivaukset sujuivat mallikkaasti. Joskin kuivaukseen käytettävä aika oli mielestäni ihan järkyttävä, sillä nevan turkki on niin paksu, että kuivuminen todella kestää. Onneksi Sulo on myös rohkea, eikä hätkähtänyt fööniäkään, joten kuivausoperaatio saatiin lopulta onnistuneesti maaliin.
Jo ennen näyttelyyn menoa Minna oli kertonut, että meidän Sulolla on pentueen pisin turkki. En ollut ajatellut asiaa sen enempää, mutta näyttelyn hieno tulos kertoi, että ilmeisesti se on myös sitten aika kaunis muidenkin mielestä. Kaunishan kissa kuin kissa on omistajan mielestä tietenkin aina, mutta meriitit näyttelyssä toki vahvistavat käsitystä. Kävimme syksyn aikana muutamassa muussakin näyttelyssä, ja aina tuntui olevan sama, menestyväkin suhdanne, mikä ei tietenkään tuntunut yhtään hassummalta. Sulo on kuitenkin kastroitu jo ihan pentuna, joten siitä ei sinällään ole suvunjatkamiseen, mutta onhan se tietysti aina mukavaa, kun kisoissa menestyy ja varmaan näin on kasvattajankin mielestä J. Kasvattajan tuki on muutenkin ollut matkan varrella merkityksellinen, koska aina on saanut neuvoja ja ohjeita, jos jokin tenkkapoo on tullut eteen. Eritoten nämä näyttelyasiat ovat sellaisia, että maallikolla on ollut niissä paljon opeteltavaa!
Tätä nykyä Sulo on kasvanut reilunkokoiseksi (6,2kg) karvakorvaksi, ja vaikka 1v.-synttärit ovat kulman takana, pentumaisia otteita esiintyy yhä edelleen. Vaikka Sulo on mielestäni ollut koko ajan aika rauhallinen pennuksi, se on silti aika utelias; se haluaa aina tutkia uudet jutut, mitä eteen tulee. Se on myös pureskellut pari laturinjohtoa poikki, onneksi ei ole kuitenkaan sattunut mitään. Kolmekiloinen Ronja jää herkästi painimatolla alakynteen, mutta vanhemman kissan arvokkuudella se ottaa kuitenkin paikkansa (=suhahtaa ja häipyy paikalta), jos peuhaaminen käy liian rajuksi.
Sulo on myös hyvin tottunut lasten käsittelyyn ja kanniskeluun, ja mielellään osallistuu heidän keksimiinsä puuhiin, kuten esteiden ylittämiseen, (eläimille tarkoitetun) joulukalenterin avaamiseen, juoksuleikkeihin jne., ja vaikka emme superaktiivisesti taluta kissoja ulkona, niin sielläkin se uteliaana tutkii ympäristöään tai matkustaa kissakärryissä paikasta toiseen.
Turkki on edelleen aika valtava, ja sitä myös lähtee, mutta ainakin tällä hetkellä riittää harjaaminen kerran tai pari viikossa. Takkuja tuli yhdessä vaiheessa paljon, mutta luulen, että se liittyi enemmän pentukarvaan. Sulo oli hyvin tottunut jo pentukodissaan kaikkiin eri hoitotoimenpiteisiin, joten muutkin kuin aiemmin mainitsemani pesutoimet sujuvat mallikkaasti, ainoastaan mahan alta harjaaminen on vähän haastavampaa, sillä se ei aina ole niin mieluista, mutta makupaloilla sekin saadaan hoitumaan. Harjan/kamman valinnalla on hirveän suuri merkitys ainakin meillä, sillä se mahanalustan hoitaminen sujuu parhaiten juuri tiettyä harjaa käyttäen.
Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että ihana (vaikka joskus vähän työläskin) pentukissavuosi on ollut siis takana, ja toivoakseni vielä monta samanlaista ja yhtä ihanaa on edessä!
Näistä tunnelmista Sulo-Armas perheineen haluaakin toivottaa kasvattaja Minnan perheelle sekä kaikille sisaruksilleen ja Helmi-emolle leppoisia tuleviakin kissanpäiviä!
Bluemoon Pearls 