Joulukuun 2, keskiviikkona matkustimme tapaamaan Helmen huolella ja ilolla valittua sulhasta etelään.
”Hiisi- Nyyrikki” NonServiam Destruction of Dunkelheit otti meidät niin vieraanvaraisesti vastaan, parin tulevalle lemmenlomalle omaan rauhalliseen mökkiinsä, saaden viettää aikaa siellä aivan kahden kesken. Toki kamera seuratessa vaivihkaa tilanteen etenemistä.
Kerron tästä riiuu reissusta ja sen vaiheista tarkemmin sitten omana bloginaan tuonnempana.
Helmen ensimmäiset merkit mahdollisesta tiineydestä alkoivat näkyä jo kolmannella viikolla, nisien alkaessa muuttaa väriään. Muutoin niin seurallinen Helmi muuttui tässä tilassa kuitenkin hieman etäisemmäksi ja halusi omaa tilaa ja aikaa. Jonkun ajankuluttua huomasimme, että aamuruoka ei oikein maistunut aiempaan tapaan ja syöminen muuttui selvästi iltapainotteisemmaksi. Myöhemmin tuntui hyvinkin selvältä, että tuleva äiti kärsisi aamupahoinvoinnista. Joskus olen nähnyt siitä mainintoja, mutta nyt sitten saimme nähdä ja huomata sen ihan omakohtaisesti. Myös vatsa ongelmia ilmeni hieman sen myötä, onneksi ei vakavampaa.
Toki minun oli käytävä se kuitenkin varmistamassa eläinlääkärin luona. Ja samalla kun siellä kerran olimme, niin otettiin sitten myös ultra. Ja kyllä ultrassa näkyi neljä pienokaista, kolme rauhallisempaa sekä yksi, joka näytti heittelevän voltteja. Ihanan eläinlääkärimme mukaan todennäköistä on, että pentuja olisi enemmänkin- kuten yleensä ultrassa näkyvien lisäksi on kuulemma tapana.
Ultran ottaminen kävi kädenkäänteessä eikä Helmen mielestä ollut mitenkään edes kummallista. Hän istui pepullaan, tutussa asennossaan ja me saimme rauhassa ihastella ja liikuttua ultran kuva annista.
Helpottunein ja onnellisin mielin sitten matkasimme tulevan emon kanssa ” pentukuplassa” autuas hymy kasvoillamme kotiin
Elämän ihme- oli kyllä mahtava tunne Se
Bluemoon Pearls 