Kävin ottamassa Helmestä kuvia hiljattain, jotta saamme hieman materiaalia uusia webbisivuja varten. Helmi on arvovaltainen kissaneiti ja odotutti itseään saapuvaksi paikalle kuin kuningatar. Odotus palkittiin kun Helmi tuli lopulta tutustumaan ja loi helmenkuultavan kauniilla sinisillä silmillään hyväksyvän katseen.
Saimme valot kuntoon ja kuvauspaikan lavastettua mitä hieman hämmästelin ensi alkuun. Kuvittelin, että jahtaan kissaa ympäri taloa kameran kanssa varoen samalla stressaamasta sitä, mutta Helmi astelikin kuvauspaikalle kuin parhain huippumalli.
Kuvat onnistui tällaiselta harrastelijakuvaajalta siis oikein mukavasti ja samalla Helmi sai uuden alamaisen eli vannoutuneen fanin.
Kirjoittaja: Sari Da Conceicao (sivujen tekijä)
